ME ASUMME KAIKKI ISRAELISSA

Otsikko on sitaatti sekularismin puolestapuhujana tunnetulta yhdysvaltalaiselta filosofilta ja kirjailijalta Sam Harrisilta, joka Gazan sodan aikana vuonna 2014 järkytti hengenheimolaisiaan asettumalla Israelin puolelle. Se mitä hän tarkemmin ottaen lauseella tarkoittaa, selviää tämän kirjoituksen lopussa.

Toisen maailmansodan jälkeen antisemitismi ei ole ollut Euroopassa hyväksyttyä, ja juutalaisvastaisiin rikoksiin syyllistyvät lähinnä ääriainekset. On kuitenkin antisemitismiä, joka ei näy rikostilastoissa. Yksi tapa purkaa juutalaisvastaisia tuntoja yleisesti hyväksytyllä tavalla on Israel-vastainen lietsonta. Israel-vastaisuudesta onkin tullut uusi, poliittisesti korrekti antisemitismin muoto. Kielteistä Israel-kuvaa luo ennen kaikkea valtamedia, sama taho joka valkopesee islamia.

Antisemitismille on tyypillistä, että se muuntautuu jatkuvasti ajan trendien mukaiseksi. Tieteellisen rasismin vuosikymmeninä 1900-luvulla oli luontevaa vainota juutalaisia rodullisin perustein. Nyt on luontevaa kieltää juutalaisvaltiolta olemassaolon oikeus vedoten muun muassa siihen, että se harjoittaa apartheidia. Jokainen vähänkin Israelia tunteva tietää, että apartheid-syytökset ovat absurdeja, mutta valitettavasti useimpien ihmisten Israel-tietämys rajoittuu siihen, mitä valtamedia valikoiden kertoo.

Rasismia noustiin toisen maailmansodan jälkeen vastustamaan, koska haluttiin estää uusi holokausti. Nyt media tukee rasisminvastaisuuden nimissä uuteen holokaustiin tähtääviä pyrkimyksiä. Se tekee sen mustamaalaamalla Israelia ja puolustamalla islamia, johon antisemitismi kuuluu erottamattomana osana. On islamilaisia maita ja järjestöjä, joiden johtajat kertovat avoimesti haluavansa viedä päätökseen sen, mikä Hitleriltä jäi kesken.

Useimpien mielestä Israel-vastaisuudessa on vain kyse vääryyttä kärsineiden palestiinalaisten oikeuksien puolustamisesta. Israelia saa toki arvostella, mutta kun kritiikki ylittää kaikki kohtuuden rajat, hälytyskellojen pitäisi soida. Lännessä ja arabimaissa valtamediat ylittävät nuo kohtuuden rajat päivittäin. Räikeisiin ylilyönteihin syyllistyy myös YK, jonka päätöslauselmista saa sellaisen kuvan, että valtaosa maailman ihmisoikeusrikkomuksista tapahtuu pienen Israelin alueella. Esimerkiksi vuonna 2016 YK:n yleiskokouksen eri maita tuomitsevista päätöslauselmista 20 arvosteli Israelia, kolme Syyriaa, yksi Pohjois-Koreaa, yksi Irania ja yksi Venäjää. Tehokkaan mielipiteenmuokkauksen seurauksena valtaosa ihmisistä näkee juutalaiset sortajina ja heidän vastustajansa uhreina. Näin oli myös natsi-Saksassa.

TV7:ssä esitettiin jokin aika sitten dokumentti Palestiinalaiset kaipaavat eroon auttajista-Kuningaskunnan tuuli 53. Siinä palestiinalainen toimittaja ja ihmisoikeusasiantuntija Bassem Eid pohtii median roolia Israelin ja palestiinalaisten välisessä konfliktissa: "Minusta suurin ongelma on media itse. Sanon usein, että viimeisten kymmenen vuoden aikana media on lähes täysin kadottanut journalismin etiikan. Minusta media yrittää nykyisin myydä omia poliittisia näkemyksiään tiedon välittämisen sijaan. Yksi median suurimmista ongelmista nykyisin on, että jos Israel rikkoo ihmisoikeuksia, kansainvälinen media tekee siitä etusivun uutisen. Jos taas palestiinalaishallinto tekee saman ihmisoikeusrikkomuksen, media kadottaa uutisen jonnekin. Minusta media kaataa nykyisin vain bensaa liekkeihin. Miksi? Luulen että kyse on poliittisista intresseistä." Vähän myöhemmin hän jatkaa: "Voin ymmärtää sen, että Euroopassa antisemitismillä on pitkä historia. Ja minusta Eurooppa näyttää palaavan takaisin historiallisille juurilleen. Tämä on luultavasti yksi tärkeimmistä syistä siihen, että eurooppalainen media on nykyisin niin kriittinen Israelia kohtaan, eikä ota huomioon palestiinalaisten olemassaoloa." 

Mainettaan humaanimpi armeija

Israel on vihamielisten arabimaiden ympäröimä pieni maa. Se on joutunut käymään useita sotia, ja se elää jatkuvan terroriuhan alla. Pakon edessä se joutuu käyttämään paljon voimavaroja suojellakseen kansalaisiaan ja aluettaan. Se ei ole täydellinen niin kuin eivät olleet täydellisiä ne juutalaiset, jotka kuolivat kaasukammioissa, mutta ei se ole myöskään sellainen pahuuden pesä, kuin annetaan ymmärtää. 

Israelin armeijan kovat otteet ovat jatkuva uutisoinnin aihe, mutta palestiinalaisviranomaisten julmuus omia kansalaisiaan kohtaan ylittää vain harvoin uutiskynnyksen. Bassem Eidin mukaan ensimmäisen intifadan alun ja Oslon sopimuksen välisenä aikana Israelin armeija surmasi 600 palestiinalaista, kun taas palestiinalaiset tappoivat samana aikana 1200 palestiinalaista, joita syytettiin petoksesta ja yhteistyöstä Israelin kanssa. Gazan sodassa Hamas käytti palestiinalaisia siviilejä ihmiskilpinä. Siviiliuhreilta ei vältytty, vaikka Israel varoitti etukäteen lähestyvistä iskuista. Maailmalla levinneet kuvat surmatuista lapsista ovat syöpyneet niin syvälle ihmisten mieliin, että heitä on lähes mahdoton saada uskomaan, että Israel ei tarkoituksellisesti surmaa siviilejä. Eversti Richard Kem, Iso-Britannian Afganistanin joukkojen entinen komentaja, oikoo vääristyneitä käsityksiä: ”Israel on tehnyt siviilivahinkojen välttämiseksi enemmän kuin yksikään armeija modernin sodankäynnin historiassa.”

You Tubesta löytyy tätä aihepiiriä sivuava mielenkiintoinen video AlJazeera Arabic admits France, Israel better. Siinä arabiankielisen mediajätin Al Jazeeran uutisankkuri antaa tunnustusta Israelille: "Miksi he (Syyrian armeija) eivät ota mallia Israelin armeijasta, joka suurin ponnistuksin yrittää välttää asuinalueiden pommittamista Libanonissa ja Palestiinassa? Eikö Hizbollah suojaudu siviiliasutuksen keskelle, koska se tietää, että Israelin ilmavoimat eivät pommita sellaisia alueita?" 

Sam Harris on kiinnittänyt huomiota siihen valtavaan moraaliseen eroon, joka on Israelin ja sen vihollisten välillä. Gazan sodan aikana vuonna 2014 julkaisemassaan kannanotossa (Why don't I criticize Israel?) hän toteaa: ”Pelkästään ottamalla puheeksi ihmiskilvet voidaan ymmärtää, miten suuri on moraalinen epätasapaino Israelin ja sen vihollisten välillä. Ketkä käyttävät ihmiskilpiä? Hamas. He ampuvat raketteja asuinkortteleista, koulujen, sairaaloiden ja moskeijoiden vierestä. Muslimit ovat käyttäneet ihmiskilpiä myös viimeaikaisissa konflikteissa Irakissa ja muuallakin. He ovat ampuessaan suojautuneet omien lastensa taakse ja tukeneet kiväärin lapsen olkapäähän. – – Mietitäänpä hetki, miten halpamaista ja kyynistä ihmiskilpien käyttäytyminen on. Muslimit lähtevät siitä olettamuksesta – tiedosta itse asiassa – että uskottomat, joita vastaan he taistelevat, ihmiset joita heidän uskontonsa vain parjaa, saadaan torjuttua kun käytetään muslimeja ihmiskilpinä. He pitävät juutalaisia apinoiden ja sikojen jälkeläisinä ja silti he luottavat siihen, että nämä eivät halua tappaa taisteluun osallistumattomia muslimeja.”

Harrisin mielestä moraalisen eron huomaa parhaiten kysyttäessä, mitä osapuolet tekisivät, jos heillä olisi valta tehdä mitä haluavat: ”Mitä juutalaiset tekisivät palestiinalaisille, jos he voisivat tehdä mitä haluaisivat? Me tiedämme vastauksen, koska he voivat tehdä kutakuinkin mitä tahansa he haluavat. Israelin armeija voisi tappaa jokaisen Gazan asukkaan jo huomispäivänä. – – Onko mahdollista, että joku israelilainen sotilas raivostuu paineen alla ja päätyy ampumaan kohti kiviä heittäviä lapsia? Tietenkin. Sodassa on aina tuollaisia sotilaita, mutta tiedämme, ettei se ole Israelin yleinen pyrkimys. Tiedämme etteivät israelilaiset halua surmata siviilejä, koska he voisivat surmata heitä niin paljon kuin haluaisivat, eivätkä he ole tehneet sitä.”

”Mitä me tiedämme palestiinalaisista? Mitä palestiinalaiset tekisivät juutalaisille, jos voimasuhteet olisivat päinvastaiset? No, he ovat kertoneet meille, mitä he tekisivät. Jostain syystä Israelin arvostelijat eivät halua uskoa pahinta Hamasin tapaisesta ryhmästä, vaikka se itse kertoo itsestään tuon pahimman. Meillä on jo ollut holokausti ja useita kansanmurhia 1900-luvulla. Ihmiset pystyvät tekemään kansanmurhan. Kun he kertovat meille pyrkivänsä tekemään kansanmurhan, meidän pitäisi kuunnella.”

Onko Israel aparheid-valtio?

Israelia syytetään rasismista ja aparheidista. Näihin syytöksiin ei törmää ainoastaan uusnatsien ja islamistien propagandassa, vaan myös valtamediassa ja jopa kirkon piirissä. Israel on tuomittu rasistiseksi apartheid-valtioksi myös YK:n toimesta. Israel on kuitenkin länsimainen demokratia, jossa kansalaisilla on uskonnon- ja mielipiteenvapaus ja jossa kansalaisia ei erotella etnisen alkuperän perusteella. Israelin kansalaisista noin viidennes on arabeja, ja näillä on samat oikeudet kuin juutalaisväestöllä. Heitä on Israelin parlamentissa, armeijassa ja valtion viroissa, ja heitä opiskelee Jerusalemin yliopistossa. Etelä-Afrikan parlamentin jäsen Kenneth Meshoe, jolla on omakohtaisia kokemuksia apartheidista,on sitä mieltä,että Israelin nimittäminen apartheid-valtioksi on pahansuopuutta ja petos todellisen apartheidin uhreja kohtaan. Tuon valheellisen väitteen ainoa tarkoitus on hänen mukaansa Israelin demonisoiminen ja eristäminen.

Israelin väitettyä apartheidia vastustava BDS-liike (Boycott, Divestment and Sanctions) pyrkii Israelin vahingoittamiseen taloudellisen boikotin kautta. Liike ilmoittaa ajavansa palestiinalaisten ihmisoikeuksia, mutta sen motiivit ovat antisionistisia ja sen toiminnasta on ollut tavallisille palestiinalaisille vain haittaa, koska monet ovat menettäneet hyvin palkatun työnsä boikotin takia. 

ÄLÄ RAHOITA LUOTIA, JOKA TAPPAA MINUT!

BDS-liikkeen takana on joukko palestiinalaisia kansalaisjärjestöjä, jotka ovat muodostaneet kattojärjestön BNC (BDS National Council). Sen alajärjestöistä tärkein on Palestinian National and Islamic Forces, joka perustettiin vuonna 2001 koordinoimaan eri terrorijärjestöjen iskuja israelilaisia vastaan. BDS-liikkeen tavoite sen omien johtajien mukaan on Israelin valtion hävittäminen juutalaisten kansallisena kotina. 

Unesco ja islam antisemitismin asialla

Holokaustin kieltäminen tai vähätteleminen on osa antisemitististä ja antisionistista retoriikkaa. Länsimaissa ei uusnatseja lukuun ottamatta ole menty siihen mukaan, vaan juutalaisille sallitaan oikeus lähihistoriaansa. Esimerkiksi Saksassa holokaustin kieltäminen on rasistinen rikos, josta voi saada jopa viisi vuotta vankeutta. Kansainvälinen yhteisö on kuitenkin kyseenalaistanut suuren osan juutalaiskansan varhaisemmasta historiasta. Johdonmukaisuuden nimissä tätäkin tulisi kutsua rasismiksi. Vuonna 2016 Unesco hyväksyi julkilausuman, jonka mukaan juutalaisten ja kristittyjen pyhinä pitämät paikat Jerusalemissa kuuluvat yksinomaan palestiinalaisille. Jopa juutalaisten pyhin paikka, Länsimuuri, on Unescon mukaan yksinomaan palestiinalaisille ja muslimeille kuuluva perintökohde, jota tulee kutsua sen arabiankielisellä nimellä Ha'it Al-Buraq. Al Buraq oli siivekäs ratsu, jonka selässä Muhammed perimätiedon mukaan ratsasti Jerusalemissa sijaitsevaan Al Aqsan moskeijaan, jota ei tuolloin vielä ollut olemassa. Tämän tapahtuman perusteella Jerusalem on Islamin kolmanneksi pyhin paikka. Juutalaisille ja kristityille se on pyhin, mutta sillä ei tunnu olevan merkitystä. Jerusalem mainitaan Raamatussa 854 kertaa, Koraanissa ei kertaakaan. 

Koraanissa ja muissa islamin pyhissä kirjoituksissa on hyvin paljon juutalaisvastaisuutta, ja antisemitismi onkin erottamaton osa islamia. Suuri osa muslimeista on tavallisia, rauhaa rakastavia ihmisiä, mutta islam on radikalisoitumassa, ja valitettavasti radikaali islam on sitä oikeaoppista, väkivaltaista islamia, jota Muhammed itse harjoitti. Islamilainen antisemitismi onkin nykyään vaarallisin antisemitismin muoto, ja se kohdistuu kaikkiin juutalaisiin, myös Israelin ulkopuolella asuviin. Islam on uhka paitsi juutalaisille, myös kristityille ja ateisteille, mistä kertovat lukuisat terrori-iskut länsimaissa. 

Terrorismista huolimatta islamilla on länsimaissa paljon ymmärtäjiä. Islamia puolustellaan selittelemällä tosiasioiden vastaisesti, että se on rauhan uskonto, tai sitten vähätellään islamin uhkaa väittämällä, että Raamattu on yhtä väkivaltainen ja vaarallinen kirja kuin Koraani. Monista yhteisistä piirteistä huolimatta juutalaisuus ja kristinusko ovat hyvin kaukana islamista, jonka oppiin kuuluu koko maailman väkivalloin tapahtuva alistaminen islamin valtaan. Vanhasta Testamentista ei löydy mitään vastaavaa, vaikka sen historiankirjoissa kerrotaankin israelilaisten käymistä julmista valloitussodista. Selvimmin ero Raamatun ja islamin pyhien kirjoitusten välillä käy ilmi Uutta Testamenttia luettaessa. Uudessa Testamentissa ei ole ainoatakaan väkivaltaan kehottavaa kohtaa - ei yhtä ainoaa. Jeesus, jonka esimerkkiä kristityn tulisi noudattaa, ei käynyt valloitussotia eikä surmannut vihamiehiään, niin kuin Muhammed, vaan päinvastoin hän kehotti antamaan anteeksi ja rakastamaan vihollista. Alistamisen sijaan hän alistui itse ja tappamisen sijaan suostui itse tapettavaksi. Jeesus ja Muhammed ovat toistensa äärimmäisiä vastakohtia.

   

Palestiinalaisjohto ei halua rauhaa

Israelin entinen pääministeri Golda Meir sanoi aikanaan: "Rauha tulee Lähi-itään siinä vaiheessa, kun arabit rakastavat lapsiaan enemmän kuin vihaavat meitä." Historia osoittaa, ettei Israel ole yksin syyllinen ongelmiin, vaan palestiinalaisten ahdinko on pitkälti itse aiheutettua. Rauhan sijasta palestiinalaisten tavoitteena on ollut alusta alkaen juutalaisten ja juutalaisvaltion tuhoaminen. Vihamielisyyttä esiintyi jo ennen Israelin perustamista ja nk. miehitettyjen alueiden ongelmaa. Vuonna 1929 se purkautui Hebronin verilöylynä, jossa 3200 vuotta vanha juutalaisasutus tuhottiin. Verilöylyn takana oli Jerusalemin suurmufti Amin Al-Husseini, joka sittemmin tapasi Hitlerin ja pohti tämän kanssa juutalaiskysymyksen lopullista ratkaisua. Hänen jalanjäljissään jatkoi parikymmentä vuotta myöhemmin hänen sukulaisensa Mohammed al-Husseini, joka symbolisena eleenä otti itselleen syntymäpäiväksi Hebronin joukkomurhan päivän, 24. elokuuta 1929. Hänet tunnetaan paremmin nimellä Jasser Arafat. Natsihenkinen juutalaisviha levisi osittain hänen toimestaan ympäri arabimaailmaa ja myös Turkkiin ja Iraniin.

Länsimaat ovat monin tavoin vaikeuttaneet Israelin ja palestiinalaisten välisen konfliktin ratkaisemista. Ehkä suurimpia ongelmien aiheuttajia ovat olleet länsimaiden rahoitus korruptoituneelle palestiinalaishallinnolle ja YK:n alainen pakolaisjärjestö UNRWA, joka on pitänyt osaa palestiinalaisista pakolaisleireillä jo lähes 70 vuotta. Sen sijaan että UNRWA auttaisi nämä paljon kärsineet ihmiset normaalin elämän alkuun, se yhdessä palestiinalaishallinnon kanssa vain pitkittää kriisiä opettamalla pakolaisille epärealistista oppia Right to Return, Oikeus palata. Palestiinalaisjohto hyötyy kriisistä, koska se pystyy sen avulla lypsämään länsimailta rahaa ylellisen elämänsä pönkittämiseen ja lietsomaan vihaa juutalaisia ja Israelia kohtaan. Sen tavoitteena ei ole rauha Israelin kanssa, vaan sellainen yhden valtion malli, jossa Israelia ei ole enää olemassa. 

 

Rahoituksellaan länsimaat edistävät myös juutalaisvastaista vihankylvöä, joka on saavuttanut Länsirannalla ja Gazassa ennennäkemättömät mittasuhteet. Kouluissa lapsia opetetaan taistelemaan juutalaisia vastaan, tuhoamaan Israel, ihannoimaan terroristeja ja tekemään itsemurhaiskuja islamin oppien mukaisesti. Oppikirjojen kartoista ja teksteistä Israel on häivytetty ja sen alue sisällytetty Palestiinaan. Yksi tuon vihankylvön rahoittajista on vihapuhepoliisien Suomi, joka tukee sekä kehitysyhteistyövaroin että UNRWA:n kautta palestiinalaishallinnon opetussektoria.

Meidän aikamme suuri tarina

Palestiinalaiset eivät juuri vaivaudu peittelemään antisemitismiään, mutta silti lähes koko maailma on heidän puolellaan. Israelin ystävät alkavat olla todella vähissä. Raamattuun uskovat kristityt ovat niitä harvoja, jotka ymmärtävät, mistä Israelin ja palestiinalaisten välisessä konfliktissa on perimmältään kyse. Karmel-lehdessä (1/2016) ilmestyneessä artikkelissaan Sirpa Bågman  kiteyttää monen kristityn tuntoja: ”Maailman valtamediat tarjoavat nimittäin kansainväliselle yleisölle kutakuinkin päälaelleen käännettyä todellisuutta, jossa juutalaisen itsepuolustus on suurempi ja tuomittavampi rikosuutinen kuin se, että palestiinalainen murhaa juutalaisen. Mutta tämän median luoman harhatodellisuuden takana käydään kuolemanvakavaa kamppailua. Kamppailua, joka on jatkumoa sille samalle ammoisista ajoista juutalaista kansaa vastaan käydylle tuhoamisyritykselle, jossa heiltä halutaan riistää ja tuhota kaikki: kansallinen historia ja identiteetti, maa ja henki. Asian myöntäminen ja siihen puuttuminen vaatii kuitenkin sitä, että pitää pystyä tunnistamaan ja nimeämään juutalaisten tämän päivän viholliset ja heidän tukijansa."

Lopuksi lainaan vielä kerran Sam Harrisia, joka konservatiivikristittyjen tavoin ymmärtää, miten tärkeää koko ihmiskunnalle olisi asettua Israelin rinnalle meneillään olevassa konfliktissa: ”Ja jälleen on kysyttävä, mitä nämä ryhmät haluavat? Mitä ne tekisivät jos voisivat tehdä mitä tahansa? Mitä israelilaiset tekisivät, jos he voisivat tehdä mitä haluavat? Eläisivätkö he rauhassa naapureittensa kanssa, jos he voisivat tehdä mitä tahansa? He eläisivät rauhassa naapureittensa kanssa, jos heillä olisi naapurit, jotka eläisivät rauhassa heidän kanssaan. He yksinkertaisesti jatkaisivat korkean teknologian sektorin kehittämistä ja menestyisivät. Mitä tekisivät sellaiset ryhmät kuin ISIS, Al Qaida ja jopa Hamas? Ne haluavat pakottaa koko muun ihmiskunnan omaksumaan uskonnolliset näkemyksensä. He haluavat tukahduttaa kaikki ne vapaudet, jotka ovat tärkeitä kunnollisille, koulutetuille ja sekulaareille ihmisille. Tämä ei ole vähäpätöinen ero. Ja kuitenkin kun katsotaan, miten ankarasti Israel nyt tuomitaan, voisi luulla, että ero on päinvastainen. Tällainen sekaannus on meille kaikille vaaraksi. Tämä on meidän aikamme suuri tarina. Loppuelämämme ja lastemme elämän ajan me tulemme kohtaamaan ihmisiä, jotka eivät halua elää rauhanomaisesti sekulaarissa ja moniarvoisessa maailmassa, koska he haluavat epätoivoisesti päästä paratiisiin ja tuhota matkan varrella kaikki mahdollisuudet inhimilliseen onneen. Totuus on, että me asumme kaikki Israelissa. Jotkut meistä vain eivät ole sitä vielä ymmärtäneet.”